maanantai, 22. heinäkuu 2013

Tauko!

Laitan täömän blogin tauolle, koska viikon päästä alkaa kauan odotettu Helsinkireissu kavereiden kanssa ja viimeiset alkuvalmistelut ennen reissuun lähtöä alkavat. Minulla ei ole aikaa olla juurikaan koneella ennen reissua, sillä on vielä paljon tekemistä, pakkaamista, vaatteiden etsintää, kameran latausta, matkaeväiden ostoa ynnä muuta järgevää ja tärkeää. Reissu alkaa siis ensi torstaina, 1. päivä ja loppuu 5. päivä. Että mä oon oottanu tätä reissua kauan. Kavereiden kanssa ilmottauduttiin reissuun kun koulua oli jäljellä vielä monta viikkoa ja reissuun aikaa yli kaksi kuukautta. Päivä päivältä tuntui että ei tätä jaksa, ei se reissu tuu koskaan, ihan liian pitkä aika oottaa kaksi kuukautta. Nyt kuitenkin on koittanut se hetki, kun reissu noin viikon kuluttua alkaa! Oikeesti, miten aika on voinu mennä niin nopeaa kun alussa tuntui ettei koulu lopu koskaan ja nyt jo tuntuu että kohta tää loma loppuu! 

 

En oo ehtiny pelata simssiä, koska olin ma - ke partioleirillä ja sitten ke illan sirkuksessa jonka jälkeen to pidin tietokonelakon varmaan ekaa kertaa elämässäni :)) ja sitte en oo ees huomannu että viikonloppu meni jo :O hämmästyin kun isä sanoi että tänään on maanantai. No, ei se mitään sillä jos olis ollu viikonloppu, kirjettä Helsinkiin lähtiöille ei olis vielä tullu ja aikaa reissuun olisi ollut enemmän. 

lauantai, 13. heinäkuu 2013

Kaksosia ja ihmelapsia

Westerin perheessä tapahtui tänään iloinen perhetapahtuma kun perhe lisääntyi kahdella vauvalla. Kauan lapsettomana kärsinyt pariskunta sai viimein kauan odotetun lapsensa - ja vielä tuplana! kaksoset Amanda ja Aatos ovat vanhempiensa silmäteriä. Lapsiluku ei kuitenkaan ole jäämässä kahteen, vaan perhe haluaa lisää lapsia - ja myös lapsenlapsia. Amanda syntyi puoli minuuttia ennen veljeään ja on ainakin näin vauvana hyvin samannäköinen, ruskeine silmineen ja muutenkin. Ensiviikolla kaksoset ovat jo taaperoita :o

 

 

Aatos:ajknro.jpg

Amanda:

52gbjr.jpg

 

Pelin tällä hetkellä ainoat ihmelapset ovat Aslak ja Nestor. Nestorin keskiarvo on täys 10 ja Aslak parantaa keskiarvoaan koko ajan - tällä hetkellä se on 9.5. Nestorin erikoisuus on piano , eikä esim. Tiluli ja tyttären saluunapiano tuota minkäänlaista ongelmaa - päinvastoin, Nestor soittaa sen kuin ammattilainen. Puolestaan Aslakin erikoisuus on piirtäminen ja hän onkin siinä tosi hyvä. Molemmat haaveilevat yksityiskouluun pääsemisestä ja aion lähiaikoina kutsua rehtorin kylään ja neuvotella asiasta. 

-----------

Oletteko huomanneet esim. Pee:n talossa mosaiikkilattian? haluatte varmaan oppia miten se tehdään? Näytän nyt teille miten se tehdään. Se on hyvin helppoa, mutta vie aikaa. Mitä isomman lattian haluat tehdä, sitä vaikeampaa ja pitkäkestoisempaa se on. Monet kehottavat tekemään sen vain yhteen huoneeseen, mutta minä teen sen yleensä aina koko lattian kokoisena.

2wphsp5.jpg tee puhdas ja tasainen pinta jolla ei ole simejä eikä huonekaluja. Muistathan, että teet siitä joko neliön tai suorakaiteen jos haluat kuviosta synmetrisen! Voit tehdä lattian myös vain yhteen huoneeseen tai ilman seiniä, mutta minä olen tottunut tekemään sen seinien kanssa. 

n4ftky.jpg sitten suunnittele lattian kuviointi matalalla aidalla. Kuvioinnista tulee " mosaiikki. " Voit ihan itse päättää lattian koon, mutta minä olen tehnyt sen koko talon kokoiseksi. Muistathan, että lattia on hienomman näköinen, jos se on synmetrinen joka puolelta - ja kuviointi on eri kokoista. Voit itse päättää kunkin palasen koon ja värin, muodon ja paikan. Yllä olevassa esimerkissäni kuvio on synmetrinen joka puolelta. Kun teet apukuviota ja " värität " sen lattialla, suosittelen laittamaan seinät alas tai vähintään läpinäkyviksi - mikäli olet tehnyt lattian seinien kanssa! 

344ts01.jpg Seuraavaksi sitten värität lattian haluamallasi lattiamateriaalilla ja - värillä. Suosittelen kuitenkin käyttämään lattiamattoa sillä siinä on eniten värejä. Voit tehdä kuviosta synmetrisen tai värittää sen hieman eri tavalla kummaltakin puolelta kuten minä. 

Lopuksi sitten vain poistat aidat ja lattia on valmis. Huomaathan, ettei mosaiikkilattiaa voi tehdä ilman aitaa! 

Pahoittelen kuvien huonoa laatua - en osannut parantaa sitä vielä silloin kun otin kuvia mosaiikkilattiasta!

 

 

 

 

tiistai, 9. heinäkuu 2013

Henkilöt

snapshot_beb23d88_3ee5a17a-normal.jpgNestor Gregy kasvoi niin nopeasti, etten ehtinyt saamaan kuvaa kun Nestor oli lapsi.Onnittelut Nestor, olet nyt teini!

 

snapshot_beb23d88_9ee5a11d-normal.jpgsnapshot_beb23d88_7ee5a040-normal.jpg Ainoat kuvat lapsi Nestorista ennen teini - ikään kasvamista.. kuvassa Nestor kasvaa juuri parasta aikaa Teiniksi. Nestor on ihmelapsi, täyden kympin oppilas ja erityisen hyvän karisman, luovuuden ja logiikan kanssa. Nestor sai kasvaa teiniksi onnellisena - uuden kaverinsa ja isänsä läsnäollessa! Ulkona talon takana näkyy hautausmaa, jonne on haudattu perheen äiti. Tiluli ja tyttären saluunapiano sujuu kuin ammattilaiselta tämän lapsineron käsissä. 

thumbnail_beb23d88_bee5a297-normal.jpg tältä näyttää Gregyjen talo lintupersfektiivistä - olen pahoillani kuvan koosta. 

 

snapshot_feb24035_9ee5ea6e-normal.jpg Kuvassa Chamil ja Timmy Quua toteuttavat juuri molempien hyvin pitkäaikaista unelmaa - ensisuudelmaa! heti suudelman jälkeen heidän piti päästä yrittämään lapsen tekoa ja näin ollen perheeseen on tulossa vauva! Perheen vanhin tytär, Linnia oli koulussa kuvan ottohetkellä enkä enää muistanut ottaa kuvaa hänestä. 

snapshot_beb23d88_9ee5a457-normal.jpg Rouva Gregy kuoli traagisesti tulipalossa juuri ennen vauvan syntymää. Puolison anelu ei auttanut, eikä Ruova saanut jäädä eloon. Muu perhe suri menetettyä äitiä ja vauvaa niin paljon, että he hankkivat adoptiolapsen - ja saivatkin maailman ihanimman taaperon! Niitty on todellinen enkelilapsi! Niin sievä ja täydellinen!

snapshot_beb23d88_dee5a212-normal.jpg Kuolleen Rouva Gregyn haamu, pikku - Niitty ja Dooris - isä .

snapshot_7e8c4999_1ee74b1b-normal.jpg Yolan Wester, viimeisimmillään raskaana oleva nuori äiti synnytti identtiset kaksoset, mutta menehtyi puolisonsa kanssa tulipalossa. Kaksoset jäivät orvoiksi, mutta en tallentanut peliä, joten kaksoset syntyivät ja kaikki jäivät eloon! Juuri ennen kohtalokasta tulipaloa George, Yolan:in puoliso aneli nälkään kuolleen rakaansa puolesta ja voitti - Yolan sai jäädä eloon!

 

snapshot_7e8c4999_1ee73b91-normal.jpgthumbnail_7e8c4999_7ee73a8b-normal.jpg Wester:in talo ulkoa päin. Uima - allas ja muuta tavaraa.

maanantai, 8. heinäkuu 2013

Kuulumisia

Jostain syystä koneeni ei anna avata kansiota missä kuvat ovat, joten tällä kertaa ei tulekkaan henkilötietoja, vaan perheiden ensimmäisiä kuulumisia. 

 

Perhe Wester :

Äiti Chamil kuoli, mutta isä George aneli rakkaansa puolesta viikatemieheltä ja näin Chamil sai jäädä eloon. Toimi ensimmäistä kertaa. Chamil tuli raskaaksi, katsoi paljon lastenohjelmia, ja sai karisma - luovuus - ja ruoanlaittopisteitä. Muutaman simpäivän kuluttua Chamil sai koko sims pelini ensimmäiset kaksoset, pojat Williami:n ja Waltteri:n. Ikävä kyllä sekä äiti - että isä kuolivat tulipalossa muutama minuutti kaksosten syntymän jälkeen. Viikatemies syytti minua simssien tappamisesta, ja kaksoset jäivät orvoiksi. Kuitenkin, lopetin pelaamisen enkä tallentanut peliä, joten nyt isä ja äiti ovat elossa ja pian heille syntyy kaksoset! ja tällä kertaa yritän pitää kaikki hengissä! 

Perhe Pee

Äiti Virginiá ei olis halunnut lisää lapsia, mutta tuli vahingossa raskaaksi, joten pian perhe saa taas perheenlisäystä. Isä Wald puolestaan ei saa silmiään irti Virginián pullottavasta vauvamasusta - onkohan siellä useampi kuin yksi vaavi.. Aslak saa todella hyviä arvosanoja koulusta ja on oikea ihmelapsi - osaa soittaa Tiluli ja tyttären saluunapiano - kappaleen täysin virheettömästi, toisin kuin isänsä. 

Aslakin pikkusisko ja perheen nuorin lapsi, Nikita on varsinainen laiskimus ja ikupilli - hänen pitää aina saada tehdä mitä haluaa tai muuten luvassa on pitkä itkukohtaus. Itkukohtaus on hellittänyt kun pinnasänkyyn on laitettu taaperon suosikkinalle! 

Perhe Winston

Perheelle on tulossa viimein lapsi, mikä onkin tulevan äidin Angelan ja tulevan isän Ridgen elinikäinen unelma. He toivovat saavansa kymmenen lasta, mutta katsotaan muuttuuko mieli lapsen/lasten synnyttyä maailmaan! 

Perhe Gregy

Perheen äiti kuoli traagisesti tulipalossa, isä Dooris yritti ahkerasti lahjoa viikatemiestä, muttei tämä antanut äidin jäädä eloon ( en muista hänen nimeään ). Muu perhe suri äidin kuolemaa niin paljon, että ei saanut nukuttua yöllä ollenkaan ja Dooris jopa yritti itsemurhaa ryhtymällä korjaamaan rikkinäistä astianpesukonetta - muttei onneksi kuollut sähköiskuun. 

Äiti kuoli raskaana ollessaan eikä perheeseen siis syntynyt kauan toivottua toista lasta ;(

Nestor, perheen ainoa lapsi ei paljoa kotitöistä välitä, vaan hänen suosikkejaan ovat tietokoneella pelaaminen, löhöily ja telkan kattelu. 

Perhe suri menetettyä vauvaa ja äitiä niin paljon, että he hankkivat adoptiolapsen, Niityn, joka sattuu olemaan maailman ihanin taapero!

 

sunnuntai, 7. heinäkuu 2013

Koodeja

Täällä on koodeja the sims 2  - peliin, mutta jotkin koodeista käyvät myös the sims 3:seen! Muista kopioida koko koodi! 

1. Avaa koodilaatikko painamalla Ctrl + Shift + C. Koodit laitetaan aina tänne!

2. Kopioi tai kirjoita + opettele haluamasi koodit, käynnistä the sims 2 peli, avaa koodilaatikko ja tallenna. Muistathan, etteivät kaikki koodit toimi lisäosissa! en  vastaa mahdollisista pelin sekoamisongelmista koodeihin liittyen, mikäli olet asentanut ne väärin/poistanut osan koodista! 

Peruskoodit:

kaching =  1000 simeleonia

motherlode = 50 000 simeleonia

moveobjects on = Voit liikutella esineitä joiden liikuttelu ei normaalisti ole mahdollista, kuten simejä ja roskapönttöjä

moveobjects off = Poistaa koodin käytöstä

aging on = Simien ikääntyminen päälle

help = saat näkyviin kaikki huijauskoodit

help [huijauskoodi] = Saat näkyviin lisätietoja valitsemastasi koodista ( esim. help [kaching])

expand = Suurentaa/pienentää koodi - ikkunan

exit = sulkee koodi - ikkunan

boolProp testingcheatsEnabled true = mahdollistaa lähes kaiken aina simien ylentämisestä miehen raskaaksi tekoon ja pelin bugittamiseen

boolProp constrainFloorElevation false = Mahdollistaa maaston korkeuden muokkaamisen vaikka sen päällä olisi jotain, käytetään yleensä rakentamisessa

boolProp constrainFloorElevation true = poistaa yllämainitun koodin vaikutukset

boolProp snapObjects ToGrid false = Mahdollistaa tavaroiden sijoittelun ruutujen väliin

boolProp snapObjects ToGrid true = Poistaa yllämainitun koodin vaikutukset

intProp censorGridSize O = Poistaa sensuroinnin similtä ( ei toimi Yöelämää tuoreemmissa lisäosissa )

StretchSkeleton numero = Muuttaa valittuna olevan simin pituutta 

deleteAllCharacters = poistaa kaikki naapurustonäkymän simit

autopach on = Etsii pelipäivityksiä

Vsync off = Nopeuttaa peliä mutta huonontaa grafiikkaa

intProp MaxNumOfVisitingSims ( numero) = Määritä montako vierasta haluat juhliisi

floatProp tvVolume 0.0 = säätää simien TV:n äänenvoimakkuutta. 0.5 on normaali

Terrain Type desert/temperate = Naapurustonäkymässä muuttaa naapurustopohjan aavikoksi/vihreäksi

 

 
changeLotZoning [residential | community | greek | dorm | secretsociety] = Koodilla voit muuttaa tontin kaavoitusta asettamalla sen asuinalueeksi, yhteisötontiksi, osakuntataloksi, asuntolaksi tai salaseuran kokoustilaksi. Toimii tonteilla, joilla ei asu simejä. Avaa tontti ja kirjoita haluamasi koodi.
  boolProp dormSpecificToolsDisabled true = Saat käyttöösi asuntalatontilla rakennus- ja ostomahdollisuuksia, jotka ilman koodia eivät ole mahdollisia.
  boolProp dormSpecificToolsDisabled false = Poistaa rakenneustilakoodin käytöstä
  boolProp allow45DegreeAngleOfRotation true = Voit asettaa tavaroita ja esineitä 45 asteen kulmiin
 

boolProp allow45DegreeAngleOfRotation false

= Poistaa koodin käytöstä 

 

 

Yöelämän koodit

 

 
  familyfunds NIMI XXXX = Koodilla määrität naapurustosta perheen varallisuuden.
  roofslopeangle [15 - 75] = Määrittää kaikkien tontilla olevien kattojen kaltevuuden.
  showHeadlines off = Poistaa simien pään päälle leijuvat merkit kuten puhekulpat ja +/- merkit (vaikuttaa kaikkiin tontilla olijoihin)
  showHeadlines on = Kuplat ja muut takaisin
  unlockCareerRewards = Simi saa käyttöönsä kaikkien urien palkintoesineet (vaikuttaa vain valittuna olevaan simiin)
  maxMotives = Kaikkien tontilla olevien simien tarpeet täyteen. Voi toimia myös ilman Yöelämää
  motiveDecay off = Pysäyttää tarpeiden laskemisen. (vaikuttaa kaikkiin tontilla oleviin simeihin)
  motiveDecay on = Aloittaa tarpeiden normaalin laskemisen
  aspirationPoints num = Säädä tällä koodilla simin tavoitepisteiden määrä
  lockAspiration on = Estää tontilla olevilta simeiltä tavoitteiden vaihtumisen
  lockAspiration off = Kumoaa yllämainitun koodin vaikutuksen
  aspirationLevel [0 - 5] = Mäjäytä simille aimo annos tavoitepisteitä.
  agesimscheat on = Koodilla saat ikääntymisen päälle, kun painat Shift-näppäimen pohjaan ja napsautat jotakuta simiä.
  setLotLightingFile [tiedoston nimi] = Koodilla luot valaistuksen määrittävän tiedoston. Voit määrittää kullekin tontille omat valaistusasetukset.
 

 

Kauppa auki koodit

 

 
  AddneighbortoFamilycheat on = Koodilla voit kaapata NPCn tai townien simisi perheeseen.
  AddneighbortoFamilycheat off = poistaa yllä mainitun koodin käytöstä
  Forcetwins = Kirjoita koodi raskaana olevan simin ollessa valittuna ja simi saa kaksoset
  Plumbbobtoggle off = Simien pään päällä leijuva vihreä timantti katoaa
  Plumbbobtoggle on = Timantti takaisin
  Näppäinkomento CTRL + ALT poistaa esineiden seinälle sijoittelua koskeavat rajoitukset. 

 

 

 

Lemmikkielämän koodit

 

 
  boolProp petActionCancel true = Koodilla voi peruuttaa lemmikkien toimia toimintojonosta
  boolProp controlPets on = Sallii sinun ohjata lemmikkejä
  boolProp controlPets off = Poistaa yllämainitun koodin käytöstä
 
Rakennustila:
 
  deleteAllFences = Poistaa kaikki tontillasi olevat aidat
  deleteAllWalls = Poistaa kaikki tontillasi olevat seinät
  deleteAllAwnings = Poistaa kaikki tontillasi olevat markiisit
  deleteAllObjects [Doors/Windows/Stairs] = Poistaa kaikki tontillasi olevat ovet, ikkunat ja portaat
  deleteAllHalfWalls = Poistaa kaikki tontillasi olevat pikkuseinät
 


Vuodenaikojen koodit

 

 
  bugJarTimeDecay [on|off]
 

= Koodilla saat purkkiin pyydystämäsi tulikärpäset loistamaan ikuisesti.

 


Matkoilla lisäosan koodit

 

 
  changelotzoning [residential | community | hotel] = Voit muuttaa tontin kaavoituksen. Mene tontille, jonka kaavoituksen haluat muuttaa, ja kirjoita koodi haluamassasi muodossa (residential = asuintontti, community = yhteisö, hotel = hotelli). Kun seuraavan kerran menet tontille, se on muuttunut. Älä yritä käyttää koodia tontilla, jolla asuu simejä!